Parempaa kuin cocktailkutsut presindentin kanssa

Meillä vietettiin viikonloppuna synttäreitä. Esikoinen täytti yksitoista vuotta ja kemujen ensimmäinen osa vietettiin eilen. Kutsuttu oli lähinnä sukulaisia ja muutama tuttavaperhe. Pienimuotoista, mutta lapsia pyöri nurkissa kahdeksan. Menosta päätellen lukumäärä saattoi olla suurempikin, mutta tasaisin välein suoritetuissa tarkistuslaskelmissa pääluku pysyi tuona kahdeksana koko neljän tunnin välein.
Se hyvä puoli näissä kekkereissä oli, että peruskuvio on pysynyt vuodesta toiseen muuttumattomana, vieraat ovat pysyneet samoina, joten kemut jatkuvat aina siitä mihin ovat edellisellä kerralla päättyneet ja koska meillä noita tenavia riittää juhlat toistuvat ja jatkuvat parin kuukauden välein lukuunottamatta alkuvuotta, jolloin on hieman pidempi tauko. Aivan kuin eläisi saman päivän kerta toisensa jälkeen.
Tämän vuoden hitti oli keppihevoset. Yksi tyttäremme ystävistä tuli bileisiin hevoslaumansa kanssa. Kyseessä oli toisiaankin lauma, eikä mikään pieni sellainen. Volvon takakontista kaivettiin esiin 13 keppihevosta. Ehdotinkin tytön isälle ihan oikean hevostrailerin hankkimista, jotta hevoset saisivat enemmän liikkumatilaa eivätkä eläinsuojelijat ärähtäisivät eu-lainsäädännön vastaisille kuljetusolosuhteille.
Keppareilla sitten viiletettiin pitkin pihamaata maastoesteradalla ja lopulta päädyttiin olohuoneen lattialle kouluratsastusradalla. Kuvioon kuuluu, että nuorin ratsastaja oli kolmevuotias. Tosin hänen pollensa tuntui olevan kovin kuriton, koska se viiletti ulkona ja sisällä täysin ilman mitään kontrollia. Luulisi, että nuorimille ratsastajille annettaisiin rauhallisimmat hevoset, mutta näin ei ollut käynyt. Vanhin ratsastaja oli neljätoistavuotias. Hänkin pystyi marraskuun pimeyteen verhoutuen kirmaamaan pitkin pihamaata sydämensä kyllyydestä. Mehän asumme hieman syrjässä, joten kukaan vakavasti otettava teinari ei vahingossakaan päässyt näkemään hänen lapsellista touhuaan.
Loppuhuipentumana kaikille osallistujille jaettiin ruusukkeet. Joko sinivalkoinen, sininen tai vihreä. Tyttäreni oli askarrellut ne kuluvan viikon aikana iltapuhteinaan. Jokainen ratsastaja vaikutti tyytyväiseltä. Meno oli niin hurjaa, ettei juhlajoukko ehtinyt edes kakkua syömään, vaan antoi meidän aikuisten rauhassa istua kahvipöydässä ja pohtia syntyjä syviä.
Ja ihan oikeasti nämä kemut voittivat presidenttiparin kanssa nautitut cocktailit. Ystävättäreni, joka on ammattimuusikko oli kutsuttu paikalliseen taidemuseoon iltatilaisuuteen, johon osallistui myös presidentti puolisoineen. Kyse ei ollut työkeikasta vaan tällä kertaa hän oli saanut kutsun ihan ilman soittovelvoitetta. Ja arvatkaa mitä, hän valitsi kepparikutsut. Kahvittelimme pitkälle iltaan ja ihmettelimme lasten ehtymätöntä mielikuvitusta ja arvostimme toistemme pitkäaikaista ystävyyttä. Olisin ymmärtänyt valinnan Halosen ja Arajärven hyväksi eikä ystävyytemme olisi siitä miksikään muuttunut, mutta jotenkin toteutunut tapaaminen lämmitti pientä sydäntäni keskellä marraskuun lumetonta pimeyttä :)