Ystäväni kiikutti minulle jälleen kerran monta numeroa Kodin Kuvalehtiä. Niissä Ihmisten kesken palstalla tavalliset ihmiset purkavat sydäntään ja kertovat elämänkohtaloistaan. Ne ovat välillä tosi riipaiseiva luettavia ja välillä taas suoraan sanoen ärsyttää ihmisten toivottomuus omassa elämässä. Mutta tosiasia on, että en tietenkään voi sanoa kenekään muun elämästä miten se pitäisi elää.
Tästä huolimatta esimerkiksi ns. toisten naisten kertomukset ja selitykset menettelyilleen välillä ihmetyttävät. Se, että kerrottaan, että näin nyt vain pääsi tapahtumaan, eikä tarkoituksena ikänä ole ollut loukata vaimoa. Tunteilleen kun vaan ei ole mahtanut mitään.
Näin kai se on, ettei tunteilleen paljoa mahda. Mutta käytökselleen ja valinnoilleen voi. Ihmisen pitäisi olla järkiolento, eikä tunteiden vietävissä. Ja suhteessahan on aina kaksi ihmistä, joten sama koskee miestä.
Jotenkin vaan on niin, että tämä yhteiskunta jollain lailla hyväksyy tällaisen käytöksen. Julkkisten kohdalla ei kirjoiteta yhtään kriittistä artikkelia tällaisista salasuhteina alkaneista romansseista. Tai minä en ainakaan esimerkiksi ole nähnyt yhtään sellaista esimerkiksi Jari Sarasvuon ja Virpi Kuitusen romanssin alkuvaiheessa. Ainoastaan ylistäviä lausuntoja siitä miten rakkaudentunnustuksen ovat sinkoilleet puolelta toiselle, kannustuslauseita on naulattu uuden rakkaan harjoittelupolun varrelle ja kuinka sukulaissielut ovat löytäneet toisensa. Ainoa kriittinen artikkeli oli kai juttu siitä, että liika onni on vienyt Kuitusen hiihdosta terän ja olympiamitali saattaa jäädä haaveeksi. Sehän se suurin ongelma onkin...
Ei sanakaan takana olevan avioliiton/suhteen purkautumisesta, loukatuista tunteista, hajoinneista perheistä, lasten ja entisen puolison surusta ja tuntemuksista ja itsekkäistä motiiveista kaiken takana.
Sanottakoon, että en ole sen kannalla, että ihmiset kituuttavat suhteissa joilla ei ole tulevaisuutta. Ei liitossa tule olla, jos se imee kaiken energian ja saa voimaan huonosti ja kaikesta vähiten, jos suhteessa on väkivaltaa tulee siitä pyrkiä pois.
Ihmetykseni kohdistuu lähinnä siihen miten kritiikittömästi kaikki hyväksytään ja kuinka näistä suhteista maalataan ruusuiset kuvat lehdistössä. Jotenkin tuntuu, että nykymaailmassa on täysin hyväksyttyä pettää ja olla tunteidensa vietävissä. Eihän sen näin pitäisi olla?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti