sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Iltatähdet ja lapsenlapset

Olen miettinyt mikä saa aikaiseksi sisaruuden. Onko vanhempien uuden avioliiton lapset sisaria myös ensimmäisen suhteen lapsille? Vähän niin kuin eläimillä. Sama isä tai äiti riittää sisaruusnimityksen käyttämiselle.
Tilanne on jotenkin absurdi, kun ensimmäisen avioliiton lasten omat lapset ovat samanikäisiä kun oman vanhemman uuden onnen jälkeläiset.
Omituiseksi asian tekee muun muassa se, että lapsenlapsen ollessa samanikäinen oman uuden lapsen kanssa, tapahtuu omituista vertaamista lapsenlapsen ja oman iltätähden välillä. Ja ensimmäisen suhteen aikuisena lapsena, uutena ylpeänä vanhempana, isovanhemman kommetit lapsenlapsesta, eivät ihan ehkä ole sitä mitä odottaa. Toiveet lapsenlapsen ainutkertaisuuden huomioimisesta hukkuvat helposti vertaileviin huomiohin isaovanhemman oman lapsen kasvunvaiheista. Kommentit tyylin: "joo kyllä meidän Marjakin käveli jo kymmenkuukautisena ja sanoi ensimmäiset sanansa vuoden ikäisenä", ei ehkä ole ihan se mitä isovanhemmilta omalle jälkikasvulleen odottaa.
Toki on itsekästä toivoa, että omat vanhemmat huomiosivat lapsenlapsensa omalaatuisuuden, sen sijaan, että keskittyisivät oman uuden perheen elämän pyörittämiseen.
Ilmiö on nykyaikaa, mutta aidosti harmittaa lapsenlapsien puolesta, jos isovanhemmuussuhde tämän vuoksi jää jotenkin vajaaksi. Se kun voisi olla hieno mahdollisuus sukupolvien välisessä ketjussa. Tilaisuus sekä hiljaisen tiedon että aidon kiintymyksen välittämiseen tässä yllätyksellisessä maailmassa. Enkä nyt puhu lastenhoitoavusta vaan tavallisesta kanssakäymisestä nuoren ja vanhemman sukupolven välillä.
Entä sitten uuden lapsen suhde ensimmäisen avioliiton lapseen? Ei kai suhteessa mitään ongelmia pitäisi olla. Kaikki voi olla ihan mutkatonta, mutta onko kyseessä sisaruussuhde?
Nähdäkseni sisaruuteen kuuluu jotain paljon enemmän kuin osittainen yhteinen veri. Siihen liittyy yhteinen historia, sama kasvuympäristö, jaetut kokemukset ja sitä kautta yhteenkuuluvuuden tunne. Pelkkä biologia ei riitä. Ehkä kuten ottolapsilla. Ottosisarusten suhteessa puuttuu verisukulaisuus, mutta veikkaisin niiden kuitenkin olevan aitoja sisaruussuhteita onnistumisineen ja pettymyksineen sekä riitoineen että rakkauksineen. Biologia ei tätäkään asiaa ratkaise.

2 kommenttia:

  1. Hieno juttu ja koskettaa varmaan monia. Itse olen edelleenkin Utopisti ja mietin että ilman utopiaa ei ole ideologiaa.

    VastaaPoista
  2. Kyllä se on sisaruussuhde! Ainakin meillä. Minusta tuli täti kolmivuotiaana ja veljeni ja siskoni saivat lisää lapsia. Ainakin heillä oli se etu, että mummolassa ei ollut vain vanhuksia vaan oman ikäisiä leikkikavereita. Olemme kasvaneet yhdessä, leikkineet yhdessä, saaneet omat lapsemme suunnilleen saman ikäisinä, joten näillä on taas puolestaan leikkikavereita isomummolassa ... en ole koskaan edes ajatellut etteikö sisarukseni olisi aitoja sisaruksiani vaikka geneettisesti ovat vain puoliksi.

    VastaaPoista