Rahaa ja työntekoa

Siskolleni suositeltiin sairaanhoitajaksi kouluttautumista. Ei sen vuoksi, että hän olisi kiinnostunut alasta tai, että hän täyttäisi sairaanhoitajalle asetetut vaatimukset, vaan siksi, että se on kuulemma tulevaisuuden ala. Sillä saralla kun aina löytyy työtä, joten rahan saaminen ei ole ongelma.
Hevosala, josta siskoni itse olisi kiinnostunut, on epävarma, raskas ja rahan osalta ainoa varmuus on, että kaikki mikä tulee se myös menee enemmän kuin varmasti. Joten kaiken järjen mukaan tämän alan koulutukseen ei kannata hakeutua. Koska työtähän tehdään vain ja ainoastaan palkan vuoksi. Oli lähtököhdat mitkä tahansa jokaisen työn tekeminen johtaa ennemmin tai myöhemmin leipääntymiseen. Nämä realiteetit tunnustaen on viisainta valita heti alusta asti ala, jossa edes rahan tulo on varmaa, vaikka itse työ ei kiinnostaisikaan.
Asia selvä. Eli sillä mistä itse on kiinnostunut ja jota on harrastusmuodossa tehnyt jo parivuosikymmentä, ei ole merkitystä. Painoarvoa ei tulisi antaa sille, että kaikkein näiden pimeiden, räntäisten, loskaisten, rapaisten, kylmien ja tuulisten vuosikausia kestäneiden lantakärryn kanssa mudassa rämmityjen voimasanoin vahvistettujen kokemusten jälkeen, sitä jostain syystä haluaa edelleen tehdä. Sitä vain haluaa vaaka-asennossa tuulta vasten taistellen jalat reisiin asti märkinä viedä enemmän tai vähemmän halukkaita hevosia ulos aamukuudelta, vain juostakseen hetken päästä idiootin näköisenä porkkanaämpäri kädessä niiden karattua toimimattoman sähköaidan lävitse ja juostua naapurin nurmikolle kuopimaan kavioillaan puolen metrin ojaa, kun paraskin kaviokoneurakoitsija. Jokin tässä masokisessa hommassa tuntuu viehättävän siskoani.
Mutta onko se niin, että työtä tehdään vain rahan takia? Toivon, että ajatus on enemmänkin vanhemman sukupolven päähän iskostettu. Heillä kaikilla kun ei ollut vaihtoehtoja. Eikö kuitenkin ole niin, että jos ihminen on niin sanotusti kutsumuksena löytänyt, pitäisi hänen antaa toteuttaa sitä, vaikka siitä ei ns. varmaa rahaa tulisikaan. Kuinka hullulta se meistä muista kuullostaakin.
Samaa mietin kun viikonloppuna kävin kuuntelemassa konserttia, jossa ystäväni oli soittamassa. Hän oli nuorena matkalla huonoille teille, muuta musiikki pelasti hänet. Hänestä on tullut alan ammattilainen ja hän on soittanut vuosikymmeniä. Ja arvaatkaa mitä, hän edelleen nauttii työstään ja saa siitä jopa jonkin verran rahaa, mutta ei varmastikaan yhtä paljon kun monen muun "kunnon" ammatin harjoittajat. Kyseessähän on taas arvovalinta, mitä haluaa omalla elämällään tehdä. Toivotan kaikille tasapuolisesti työniloa ;)